|
|
 |
Tietoja yrityksestä
|
Yrityksen juuret ulottuvat vuoteen 1990, jolloin johtajat Andrew Draper ja hänen puolisonsa Clair Gwilliam muuttivat Lontoosta Kööpenhaminaan Tanskaan, jossa heidän oli tarkoitus asua pari vuotta "vaihtelun vuoksi". Andrew oli suorittanut Scandinavian Studies -tutkinnon Lontoon University Collegessa, ja ollessaan alan standardin muodostavan NCTJ:n journalistiharjoittelijana hän aloitti työskentelyn vapaana toimittajana ja freelance-kääntäjänä. Hän työskenteli lähinnä brittiläisille sanomalehdille ja tanskalaisille yrityksille.
Hän vakiintui pian taloustoimittajaksi ja kääntäjäksi hyödyntäen journalistisia ja kielellisiä taitojaan. Ensimmäisiä asiakkaita olivat muun muassa Institutional Investor -lehti, Nikkei Business, the Daily Mail, The Independent, The Guardian ja uutistoimisto AFX News.
Kaksi vuotta venyi viideksi ja vuonna 1995, vauvan synnyttyä, perhe ja yritys muuttivat takaisin Britanniaan, Clairin kotiseudulle Walesiin. Internetin ja henkilökohtaisten suhteiden ansiosta ja toimittaja- ja kääntäjäkollegaverkoston myötävaikutuksella yritys on tällä hetkellä pohjoismaisen viestinnän ammattilainen.
 |
|
Andrew Draper, johtaja. BA, MCIL
Ammattitoimittaja vuodesta 1988, pohjoismaisten kielten kääntäjä vuodesta 1990. Scandinavian Studies -tutkinto Lontoon University Collegesta. Kotipaikka Kööpenhamina 19901995, lisäksi useita työrupeamia ja opiskelua Tanskassa. Vieraili ensimmäisen kerran Pohjoismaissa partioleirillä vuonna 1977. Pitää yhteyttä vanhaan partioystäväänsä Janiin ja on intohimoinen kielen ja kielten harrastaja, ja opiskelee tällä hetkellä kymrin kieltä.
|
|
|
|
| Clair Gwilliam, johtaja. BA
Clairin johtajataidot pitävät yrityksemme oikeassa kurssissa. Hän hyödyntää virkamiestaustaansa toimiston johtamisessa ja markkinointikampanjoiden organisoinnissa. Hän on pätevä ja intohimoinen kielitieteilijä ja puhuu englannin lisäksi tanskaa ja kymrin kieltä.
|
|
 |
|
|
|
|
|
 |
| |
CHARTERED INSTITUTE OF LINGUISTS |
|